sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kesämuistoja

Nyt kun oli piiiitkään hirmu kylmää (pahimmillaan yli -30 kraatia), niin muistelin viime kesää ja kaivoin valokuvia koneen uumenista.

Kaikkihan alkoi tästä:


Askartelin veljeni tyttären ristiäisiin kutsut.

Leimasimen ostin Crafticasta.
Kuvan väritin ProMarkereilla ja lisäksi kimalleliimaa.
Kissansilmämuste on Paperellasta.
Pilkkunauha on Paperinauhasta ja tutti Lumikelloilta.
Kutsu-tarra Tiimarista.

Pikkuneiti (kummityttömme) sai tällaisen kortin:


Vanhemmat vihkastiin samoissa kekkereissä. (Tästä ei tosin tienneet muut, kuin hääparin vanhemmat ja sisarukset.) Heille askartelin seuraavan kortin.

Korttipohja Paperellasta.
Kaikki muut kortin tarvikkeet Paperinauhasta.
Väritykset ProMarkereilla.

Ja sitten vielä kakkukuvaa.


Täytteeksi keitin hermeettisen määrän paksua kinuskia ja tein vadelma-vanilja-tuorejuustotäytteen. Ruusut oli turhan suuria, mutta pienempiä ei siihen hätään löytynyt, joten niillä mentiin.

Ja lopuksi vielä kuvaa marsipaanivauvasta.


Vauvelilla on yllään vaaleanpunainen body ja hörselöhattu. Peitonnurkalle tein tuollaisen ensipupun, kun oikeastikin kummitytöllemme sellaisen annoimme syntymälahjaksi.



Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne ja mukavaa viikkoa!

Toivotteleepi: Jeenni :o)

5 kommenttia:

Ansku Aarremaasta kirjoitti...

Voi mieletön,mitä ihanuuksia!Ihan erityisesti fanitan noita kakkuja ja vielä erityisemmin tuota marsipaanikoristetta,se on niiiin suloinen ja ihana ja taidokkaasti tehty.Olisi mukavaa itsekin joskus kokeilla tuollaisten tekoa:)

SannaS kirjoitti...

Kyllähän näin upeita tuotoksia kannattaakin kaivella esille, ihania luomuksia! =)

Susa kirjoitti...

Herkullisia kokonaisuuksia kaikki luomuksesi!!!

Piitu kirjoitti...

Kylläpäs alkoikin tehdä täytekakkua mieli =)! Herkullisen näköinen! Ja korttisi ovat tosi kauniita!

Miia kirjoitti...

Ihania ovat niin kortit kuin kakutkin!
Taitava olet myös noita marsipaanijuttuja kyllä tekemään, itse en koskaan ole kokeillut.

Mukavaa sunnuntaita :)

-Miia